Trikoopipo

PhototasticCollage-2018-03-04-09-15-47

Tässäpä neulepipolle kilpailija eli trikoopipo. Tämän pipon ja pannat tein ihan hetken mielijohteesta vanhasta trikoopuserosta ja nyt jälkeenpäin harmittaa, kun en ottanut puserosta kuvaa. Olisi nimittäin voinut laittaa ennen ja jälkeen kuvat.

Pannat tuli kätevästi hihoista ja pipo takakappaleesta. Etukappale, jossa oli pieni tahrakin, jäikin sitten pöytärätiksi.:) Ruusuke oli myös puserossa eli irrotin sen siitä ja ompelin pipoon kiinni. Vuoriksi vielä samaa trikoota kuin edellisessä neulepipossa ja niin kevätpipo on valmis! 🙂

Palmikkopipo

pinkki pipoHYVÄÄ LASKIAISSUNNUNTAITA! Kerrankin on kunnon laskiaiskeli. Pääsee laskettelemaan niin pulkka-kuin hiiihtomäkeenkin! Mahtavaa! Mäkeen kannattaa muistaa laittaa pipsa päähän ja tässä eräs sellainen.

Tämän pipon langat tyttäreni kerran osti tehdäkseen siitä tuubihuivin, mutta eihän siitä ikinä mitään tullut… Ajattelin, että johonkin lankakerä pitää tuhota ja tälläiseen pipoon se riitti. Hiukan vielä jäikin lankaa. Vyötettä ei ole enää tallella enkä valitettavasti muista mitä merkkiä lanka on.

Ohje, josta sain idean, oli Suuren Käsityölehden numerossa 1/2014. Siinä tosin oli tehty se erivahvuisesta langasta. Tämän tein kutosen pyöröpuikoilla resoria myöten. Silmukkamäärän otin ohjeesta, mutta loppukavennukset piti tehdä vähän erilailla, langan ja puikkojen paksuudesta johtuen. Paksummatkin puikot olisi voinut olla palmikoissa, mutta itseltäni ei löytyny pyöröversiona sellaisia.pinkki pipsa

Resorin osuus on hiukan lörppö, mutta kun vuoritin pipon, niin sekin osa on sopivan jämäkkä ja istuu hyvin päähän. Vuorina jämäkangasta, niin saumoja sitten on vähän useampi. Yleensä ompelen vuorin tämmöisissä tapauksissa käsin, mutta nyt teinkin toisin. Ompelin koneella, koska ommel häipyy hyvin neuloksen sekaan ja on kestävämpi kuin käsin ommeltu, ja nopeampi tehdä! 🙂

Palmikot ovat neuleissa ihanan muhkean näköisiä ja tekisi  mieli kokeilla enemmän erilaisia palmikkopintoja! Tämmöisen pipon muuten tekee hetkessä, ja se onnistuu aloittelijaltakin! 🙂

 

Vihreät tiskirätit

Seuraavaksi pari vihreän sävyistä tiskirättiä, edelleen Tallinnan Karnaluksista ostetuista langoista.

PhototasticCollage-2018-01-24-22-04-48Tähän rättiin tein reunat rapuvirkkauksella ja se oli muuten ensimmäinen kerta, kun virkkasin sillä tekniikalla. Mutta ei varmaankaan viimeinen. Myöskin silmukan takareunoista virkattu pinta, jota on yksivärisessä vihreässä rätissä, on varsin elävän näköistä, ja sitä tulee varmaan tehtyä jatkossa enemmänkin. Tässä se on toteutettu puolipylväisiin. Toinen riepu taas on tehty tavallisilla pylväillä ja se on reunustettu kiinteillä silmukoilla.photocollage_20181218397682photocollage_201812019632226

 

Sinivalkoiset tiskirätit

Tässä vaihteeksi muutama tiskirätti Tallinnan tuliaislangoista! Lankana on sinivalkoista liukuvärjättyä Alize-bambulankaa ja kaikki on tehty kaksinkertaisella langalla 3:n puikoilla/3,5:koukulla. Lanka on todella ohutta, joten mielestäni se on helpompaa neuloa/virkata kaksinkertaisena.Langanpäät lähtivät saman kerän sisältä ja ulkoreunasta.

Kaksi räteistä on neulottu ja yksi virkattu. Kaikki rätit reunustan aina virkkaamalla ja näihin kaikkiin tein myös ripustuslenkit ketju- ja kiinteitä silmukoita käyttäen. Virkatusta rätistä tulee selkeästi vahvempi ja tukevampi kun taas neulotusta ohuempi ja löysempi. Nämä piti liittää tänne jo viime vuoden puolella, kosphotocollage_20181318122967ka sopivat väriltään hyvin Suomi 100-teemaan, mutten kerennyt sitä tekemään. No mutta, nyt ne kuitenkin täällä ovPhototasticCollage-2018-01-24-20-50-29at!! 🙂

 

 

Palmikkotossut

photocollage_20171129213626508Netistä löytyy osoite www.garnstudio.com (Chili) ja sieltä bongasin tossujen ohjeet, joita ajattelin hyödyntää. Miehen mummilta saaduissa langoissa oli myös ruskeaharmaan sävyistä Nalle-lankaa, jota en ollut vielä mihinkään käyttänyt. Sitä ja harmaata seiska veikkaa yhdistämällä tulee mukavan pehmeä ja paksu lopputulos!photocollage_20171129211356655

Tosiaan otin ohjeen tuolta netistä ja tein tossut melkein sen mukaan. Varret tein hiukan pidemmät ja kärkikavennuksiakin muokkasin, koska niistä tuli ohjeen mukaan ihan omituiset. En ehkä taas osannut lukea ohjeita! 🙂 Kavennuksiin asti ohje oli oikein selkeä sekä helppo ja nopea toteuttaa. Lopputulos kuitenkin ihan hyvä, mutta ärsyttävää, kun menee ylimääräistä aikaa siihen, että saa purkaa ja kokeilla uutta tapaa tehdä. Nämä tossut menivät langanantajalle eli mummille!photocollage_2017112921308877

 

Valkoiset palmikkopolvisukat

20171128_165727

Tässäpä valkoiset palmikkopolvisukat, jotka tein Pirta-sukkalangasta kummitytölle joululahjaksi. Lanka oli tosi hyvä neuloa ja juoksi vikkelään 3,5:n puikoissa. Resorin tein tosin kolmosen puikoilla. Varsinkin varsiosuuden olisi voinut kyllä tehdä myös nelosen puikoilla, ja resorin 3,5:lla, minun käsialallani.photocollage_2017112323231470Langasta 75% on villaa ja loput polyamidia. Varren palmikkokuvio oli helppoa tehdä, mutta hiukan aikaa vievämpi kuin harmaisiin sukkiin tekemäni palmikko. Ohje näihin sukkiin löytyi eräästä neulelehdestä, joka näkyy allaolevassa kuvassa. Hiukan kyllä muokkasin ohjetta kärkikavennuksissa. Joko en osannut lukea ohjeita tai sitten ne vaan oli jotenkin omituiset! 🙂photocollage_2017112921516723

Joulutaulu

Pikapikaa joulutaulu jämälangoista tehdystä pyörylästPhototasticCollage-2017-12-23-21-16-32ä ja tarpeettoma olevasta taulunkehyksestä! Avot! Pikapikaa myös päivitys tänne eikä kuvanlaatu paras mahdollinen. Pahoitteluni! Lisäksi tuossa virkkauksessa näkyy ärsyttävästi päätöskohta, mutta se saa luvan nyt kelvata näin joulun kunniaksi. 🙂 Mutta, tämän päivityksen myötä Oikein Hyvää Joulua itse kullekin!PhototasticCollage-2017-12-23-20-55-47

Harmaat palmikkopolvisukat

photocollage_2017104142950303

Tämä malli löytyy Novitan paksusta lehdestä Kevät/2010. Paksu palmikkokuvio houkuttelee kokeilemaan näitä sukkia, kun näyttävät niin muhkeilta ja lämpöisiltä. Palmikko on tosi helppo ja nopea tehdä ja sukka valmistuu nopeasti vaikkapa televisiota ketsellessa. Tein nämä harmaasta Seitsemän Veljeksen langasta puikoilla 3.5. Resori tosin on neulottu kolmosen puikoilla.

Olin ajatellut antaa nämä joululahjaksi, mutta sitten ajattelin niiden olevan kuitenkin liian isot kyseiselle henkilölle. Sitten annoinkin nämä äidilleni nimipäivälahjaksi, ja hänen jalkaansa sukat olivat juuri passelit!photocollage_201710414265020

Makkarasukat x 2

Tässäpä parit sukat lisää. Netistä huomasin sukkia, joihin oli tehty tälläinen joustin/helmineulevarsi ja ajattelin kokeilla sitä, koska malli on tosi helppo toteuttaa. Varret on tehty kolmosen puikoilla ja sukkaosa 3,5:lla.photocollage_20171031225348946

Olin saanut mieheni mummilta muutama lankakerän ja ne pitäisi käyttää… Otin niistä marjapuuronpunaisen langan näihin sukkiin ja lisäksi ostin kaupasta Seitsemän veljeksen Polarista ja Jenkkaa. Niitä yhdistellen tein parit sukat, noin 36 kokoa. Toiset ainakin menee joululahjaksi ja niihin on valmistumassa pariksi lapaset.photocollage_20171031225055538