2x Pussukka

inCollage_20191013_10063978720191027_210510

Vielä oli yksi farkun kappale jäljellä ja siitä piti saada jotain tehtyä. Mitää isoa ei tullut, mutta jotain pientä ajattelin, että pääsis lahkeista eroon! Itseltäni puuttui sellainen pieni pussukka, johon mahtuu lompsa ja kännykkä tai ehkä vielä kamera ja aurinkolasitkin, jos lompakon vaihtaa pienempään. Mutta sellainen kätevän kokoinen jollei halua mitään isoa veskaa kuljettaa mukana.

inCollage_20190904_191519924inCollage_20190905_222642563

Ekan pussukan jälkeen tuli vielä toinen vähän pienempi versio. Molempiin yhdistelin vähän muutakin. Toiseen kaapista löytyviä nauhoja ja toiseen pöytäliinaa, joka oli osittain sotkeentunut steariiniin. Vuoriksi laitoin toiseen sitä iänikuista kukkakangasta, jota on muissakin tekemissäni laukuissa, ja toiseen tuli vanhaa lakanaa. Vetoketjukin on kierrätetty, samoin kantohihnat. Tosin pitsiversioon voisi laittaa jonkun vahvemman, kun sellainen vaan löytyy. Farkkua ei nimittäin jäänyt senkään vertaa, että olisi kapean nauhan ommellut. Purjerenkaita sekä hihnan renkaitakin oli onneksi kotona valmiiksi eli vain ja ainoastaan tarranauhaa ostin pätkän toiseen pussukkaan nyt kaupasta.inCollage_20190906_080918650

Nyt olen tyytyväinen, kun sain kaikki farkut käytettyä. Alkaakin kyllä olemaan jo mitta aika täysi, kun on tullut siitä materiaalista niin paljon tehtyä. :>

Tiskirättejä

Vielä muutama tiskirätti…mutta nyt kyllä lupaan etten enää haali lisää lankoja,koska räteille ei enää ole käyttöä. Jo rätitnyt on aivan liikaa omiin tarpeisiin. Lahjoittaa niitä tietenkin voi, mutta myytyä ei oikein tahdo saada. Ihmiset eivät ole vielä ihan hoksanneet näitä ekologisia ja kestäviä rättejä. Mun mielestä ne on kyllä tosi käteviä keittiöhommissa. Itse käytän niitä lähinnä pöytärättinä, en niinkään tiskirättinä. Voisin kuvitella, että näiden rättien käyttäjäkunta koostuu lähinnä käsityöihmisistä ja heidän lähipiiristään.

Nämä rätit on tehty tanskalaisen Hjertegarnin Bommix Bamboo-langasta. Lanka on hiukan paksumpaa kuin aiemmin tekemissäni räteissä, ja tosi nopsaa virkata nelosen koukulla. Näistä yksivärinen pinkki tosin on tehty 3,5 koukulla. 

Kahteen rättiin löytyy ohjeita googlaamalla isoäidinneliö ja oikealle alhaalle juhannusruusu sekä vasemmassa alakulmassa olevan rätin malli löytyy seuraavan osoite litanian takaa! https://www.google.fi/url?sa=i&source=images&cd=&ved=2ahUKEwjXt7iGv-XgAhVMkMMKHTpaDQEQjhx6BAgBEAM&url=https%3A%2F%2Fwww.lankasatama.fi%2Fkirjoitus%2F341&psig=AOvVaw1gj31nNabjvvbzsEp80rKy&ust=1551686029268847

Tyynynpäällinen

photocollage_2018112271132972Jostain syystä olen innostunut nyt isoäidinneliöistä. Niitä on niin helppo tehdä! Äidin jämälangat saivat kyytiä parin neliön verran ja tässä niiden lopputulos. Toivottavasti äidiltä löytyy tähän sopivan kokoinen tyyny sisään. Taas ompelin palat yhteen vain koneella ja yhteen reunaan kierrätetyn vetskarin!photocollage_201811227559490

Virkattu tyynynpäällinen

Noniin, nyt oli aika kuluttaa jämälankoja. Ensin ajattelin tehdä virkkaamalla liivin, mutta eihän siitä mitään tullut. Kerkesin tekemään sitä aika pitkälle jo, mutta sitten oli pakko purkaa. Jäljelle jäi vain pyörylä, jota sitten jatkoin ja muutin vähitellen neliön muotoon, sopivan kokoiseksi eräälle sohvatyynyllemme, jossa ei ollut sen hetkisen olkkarin väreihin sopivaa päällistä.

photocollage_201852811483353

Iso osa langoista oli Novitaa, mm. Seiska Veikkaa. Sitten oli myös muita sekalaisia lankoja. Jotkut olivat ohuempia, niin sellaisia virkkasin kaksinkertaisena. Osa oli omia jämiä ja osa äidiltä “pöllittyjä”. Tein siis kaksi neliötä, joihin en ollut suunniteltu mitään erityistä värijärjestystä, vaan valitsin langat ihan mielijohteesta ja tein tarkoituksella puolista erilaiset.photocollage_2018528113738967

Koneompeleella yhdelle sivulle vetoketju ja sen jälkeen muutkin sivut koneella ommellen yhteen ja tyyny sisään! Ja nyt se sointui hyvin myös verhoihin sekä muihin sohvatyynyihin!photocollage_2018528114552571

Virpi Siiran Oma Koppa -kirjasta sain suoraan ohjeen keskiympyrälle ja sen muuttamiselle neliöksi! Muutenkin kyseisessä kirjassa on ihania juttuja.inCollage_20190302_192341887

 

Vihreät tiskirätit

Seuraavaksi pari vihreän sävyistä tiskirättiä, edelleen Tallinnan Karnaluksista ostetuista langoista.

PhototasticCollage-2018-01-24-22-04-48Tähän rättiin tein reunat rapuvirkkauksella ja se oli muuten ensimmäinen kerta, kun virkkasin sillä tekniikalla. Mutta ei varmaankaan viimeinen. Myöskin silmukan takareunoista virkattu pinta, jota on yksivärisessä vihreässä rätissä, on varsin elävän näköistä, ja sitä tulee varmaan tehtyä jatkossa enemmänkin. Tässä se on toteutettu puolipylväisiin. Toinen riepu taas on tehty tavallisilla pylväillä ja se on reunustettu kiinteillä silmukoilla.photocollage_20181218397682photocollage_201812019632226

 

Sinivalkoiset tiskirätit

Tässä vaihteeksi muutama tiskirätti Tallinnan tuliaislangoista! Lankana on sinivalkoista liukuvärjättyä Alize-bambulankaa ja kaikki on tehty kaksinkertaisella langalla 3:n puikoilla/3,5:koukulla. Lanka on todella ohutta, joten mielestäni se on helpompaa neuloa/virkata kaksinkertaisena.Langanpäät lähtivät saman kerän sisältä ja ulkoreunasta.

Kaksi räteistä on neulottu ja yksi virkattu. Kaikki rätit reunustan aina virkkaamalla ja näihin kaikkiin tein myös ripustuslenkit ketju- ja kiinteitä silmukoita käyttäen. Virkatusta rätistä tulee selkeästi vahvempi ja tukevampi kun taas neulotusta ohuempi ja löysempi. Nämä piti liittää tänne jo viime vuoden puolella, kosphotocollage_20181318122967ka sopivat väriltään hyvin Suomi 100-teemaan, mutten kerennyt sitä tekemään. No mutta, nyt ne kuitenkin täällä ovPhototasticCollage-2018-01-24-20-50-29at!! 🙂

 

 

Joulutaulu

Pikapikaa joulutaulu jämälangoista tehdystä pyörylästPhototasticCollage-2017-12-23-21-16-32ä ja tarpeettoma olevasta taulunkehyksestä! Avot! Pikapikaa myös päivitys tänne eikä kuvanlaatu paras mahdollinen. Pahoitteluni! Lisäksi tuossa virkkauksessa näkyy ärsyttävästi päätöskohta, mutta se saa luvan nyt kelvata näin joulun kunniaksi. 🙂 Mutta, tämän päivityksen myötä Oikein Hyvää Joulua itse kullekin!PhototasticCollage-2017-12-23-20-55-47

Farkkukassi

Tuntuu että aina vaan löytyy kaapista käyttämättömiä farkkuja ja muuta pikkutilpehööriä, jota voisi tuunailla. Tässä eräs tuotos!
PhototasticCollage-2017-07-04-19-57-58PhototasticCollage-2017-07-04-20-31-09PhototasticCollage-2017-07-04-20-12-34Sisätaskukuvassa muuten vinkki lahkeesuille; eli niitä käyttämällä säästyy raunojen kääntämiseltä/huolittelulta! Vaikka siis jäisi jäljelle vain kapea suikale lahkeesta, niin sillekin saattaa löytyä hyödyllistä käyttöä… 

Nyt olisi taas yksi laukku, jolle tarvittaisiin käyttäjä! Kaikkea kun ei itse kerkeä…

Kesäveska

Kotivintiltä löytyi eräs hirvitys, eli vaalea ylisuuri farkkujakku, jota olen käyttänyt joskus teininä. Ja huom: se on tälläkin hetkellä mulle liian iso ja teininä olin kuitenkin hiukan pienempi kuin nyt! 🙂 Tässä kuva siitä ennen, ja millaisessa muodossa jakku tällä hetkellä on. Pienillä fiksauksilla siitä sai mieluisemman käytettävän. Ja käytössä se on jo ollutkin!
vaalea farkkuputki

Laukun sisältä oletut kuvat onnistuin hävittämään johonkin, niin tässä vain kuvia päältäpäin. Vuorina on kuitenkin alakuvan mekkokangasta ja pari taskua. Jos saan aikaiseksi, voin lisätä kuvia myöhemmin…
PhototasticCollage-2017-07-04-19-35-53

Jaffa-matto

Vielä yksi kotoa tuotu kudekassi “koukutettavana”. Kassi sisälsi sinisiä ja oransseja kuteita. Yhtäkkiä mattoinnostuksen saanena kyselin vähän “pikku”veljeltä, että ottaisiko hänkin maton vastaan, jos tekisin. Ei ainakaan heti ajatusta täysin tyrmännyt, niin ajattelin sitten kokeilla. Muita vaatimuksia maton suhteen ei ollut, kunhan se vaan ei olisi ruskea tai vihreä!

jaffa-matto1

Värejä miettiessäni, tuli mieleen, että hänen hushollissaan on sellainen iso Jaffa-matto. Eli siitä se ajatus sitten lähti! Tässä matossa on kuteita lakanoista verkkareihin ja farkkuihin. Vähän sekaisin venyvää ja venymätöntä. Mittaa matolle tuli 102cm 10:n koukulla pylväitä virkaten. Muutama “pallero” jäi vielä pussin pohjalle, mutta niistä ei olisi enää saanut paljon lisää mittaa mattoon, koska olivat lähinnä kerän loppuja.

jaffa-matto

Ehkä tästä saa pikkumaton johonkin eteisen nurkkaan tai vaikkapa parvekkeelle. Ainakin veli sen mukanaan vei, kun kävi meillä kyläilemässä. Ehkäpä täytyy mennä kesällä tarkastuskäynnille, että näkee onko matto käytössä vai joutunut kenties kaapin perukoille!