Messulöydöt 2016

messuostot

Löytöjä Kädentaidot 2016-messuilta

Nyt on jo kesäkuu, mutta maaliskuussa kasaantui tämmöinen kasa tavaraa Kädentaitomessuilta mukaani. Eli siinä on parit ontelokuteet ja trikoot sekä pinkki puuvillalanka. Messuilla oli kyllä ihan älyttömästi houkutuksia. Näiden lisäksi mukaan kertyi vielä jotain syötävää. Suurin osa näistä onkin jo käytetty. Ainoastaan tuo lanka on vielä kokonaan aloittamatta, vaikka suunnitelma olikin tehdä siitä lierihattu kesälomamatkalle. Mutta, asia on niin, että matka alkaa jo tällä viikolla ja lanka vielä kerällä. Eli eipä tainnut hattu valmistua.

Trikookangasvalikoima messuilla oli aivan ihana. Nämä ostamaniovat aika kalliita kankaita, mutta laadukkaita.Messuilla tosin hinnat hiukan huokeempia. Niissä on puuvillaa ja jopa 8%elastaania, eli joustavuutta löytyy. Kankaita myytiin paloina ja nämä Disney-aiheiset lähtivät mukaani. Onneksi kelpasivat hyvin lapsille. Paidat tein ihan jollain vanhalla kaavalla, jonka kokoa vähän vaan muuntelin. Bambista tuli myös just ja just pipo pieneen päähän.disney paidat

Kuteista oli myös kiire päästä tekemään jotain. Ensin vyyhdit oli kuitenkin pestävä kutistumisen varalta ja kerittävää kerälle. Harmaan hopeinen kiiltävä kude oli Lankavan osastolla ja sen kun näin, niin se oli kyllä ihan pakko saada. Nimittäin  näin sen heti makuhuoneemme lattialla mattona. Ja oranssi eko-ontelokude korvaa vihreän kuteen, jota en ole mistään löytänyt. Nimittäin olisin halunnut kirkkaan vihreän maton keittiömme lattialle. Trikoisena ehkä voisi olla, mutta jostain olen nyt saanut päähäni, että pitää olla ontelokudetta.

hop matto

 

Aloin ekaks virkata oranssia ja teinkin melkeen kaikki kolme kerää, mutta sitten tajusin, että ei ole hyvä ja jouduin purkamaan sen melkeen kokonaan, voihan kökkö!!! Sitten meni vähäks aikaa into oranssista ja aloin tehdä hopeeta. Käytin kasin koukkua ja malliin oli otettu vinkkiä jostain netin mallista ja sovellettu sitä sitten itse. Kudetta oli pari kiloa ja sen käytin melkeen sentilleen. Vielä olisin halunnut tehdä ns. viimeistelyreunan, mutta siihen ei sitten enää ollut materiaalia.

Oranssi on myös 20 centtiä vaille valmis, mutta kude loppui…voi ei…vaikka olinkin jo muuttanut suunnitelmia viimeisten kerrosten suhteen. Tänne tulee kuva heti kun keksin ratkaisun viimeisille senteille……………………………………………………………………………………eipä siinä sitten muu auttanut kuin lähteä katsomaan, josko kangaskaupasta löytyisi kyseistä kudetta, ja huh, sitä löytyi heti, joten ei muuta kuin ostamaan sitten taas yksi kilo lisää oranssia ontelukedetta. Eli, nyt on sitten vielä vajaa kilo jäljellä! Mitäs siitä sitten tekisi??Kokonaisuudessaan mattoon siis kului kudetta n. neljä kiloa, eli eipä näiden teolla pääsisi heti rikastumaan! Ja nyt sitten tässä kuvatkin!  JEEE, vihdoin valmiina! Juhannusruusu kerkesi lattialle juhannukseksi 2016!juhannusruusu

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *