Kissakankaasta…

tyyny ja verhot

Kissakankaasta olin joskus tehnyt salusiinin keittiön ikkunaan sekä matalan kapan verholautaan. Mutta sitten jossain vaiheessa verho siirtyi uuden kotimme ikkunaan käyttöön ja yläkappa jäi käyttöä vaille. Sille sitten löytyi vähitellen käyttöä eri tarkoituksiin.

kissatyyny

Tyynynpäällinen syntyi pitkänmalliseen tyynyyn tyttärelle, jonka huoneessa kissakappa tällä hetkellä on. Reunat päälliseen syntyi farkunlahkeista, jotka olivat jääneet yli farkuista shortseiksi-projekteista. Päällinen syntyi nopsaan, edes vetoketjua en laittanut vaan ompelin päät alapuolelta keskeltä päälekkäin.kisatyyny takaa

Myös keittiön työpöydällä olevaan hyllyyn yläkapan pätkästä sain verhon, jonka taakse kätkeytyy hyvin kahvit, suodatinpaperit yms. Tähän tarkoitukseen tarvitsi ainoastaan pätkäistä sopivan mittainen pala ja ommella toinen reuna, Korkeus sattui olemaan juuri sopiva ja yläreunassakin oli valmiiksi kiinnitysnauha. Hyllyyn siis vain tarralla kiinnittyvä toinen puoli nauhaa! Ja se on siinä!

kissaverho

Keittiö

Uudistin tässä vähän riemunkirjavaa keittiötäni. Vaihdoin uuden alakapan, johon ompelin pitsin tuomaan vähän ilmettä. Sohvalle tein parit oranssit tyynynpäälliset (kangas Vallilan sokeripala) ja myös yhden vihreän vanhasta isosta päällisestä, jonka tyynyä ei enää ole olemassa. Sohvan oranssi peitto muuten tuli äitin ja isän mukana tänne,  eli sillä on ikää ainakin yhtäpaljon kuin mulla, ja kovassa käytössä on ollut vuosia.

Yhden tavoitteen otin kesäksi: maalaan puusohvan uuteen uskoon. Se on vanha perintösohva, tallin vintiltä pelastettu punaisena, ja maalattu siniseksi, silloin kun muutin ekan kerran omaan kämppään ja halusin kaiken olevan SINISTÄ. Nyt vain tuntuu, että siihen on kauhean vaikea yhdistää niitä värejä joita tällä hetkellä haluan käyttää. Ja sitten kaikki on “sekalaista seurakuntaa”.

Talviterveiset, tyynyt +Bon Jovi-laukku

Tänään oli kyllä mukava päivä, tai pitäiskö sanoa iltapäivä. Nimittäin suunnattiin esikoisen kanssa auton nokka  kohti laskettelurinnettä ja haettiin vielä pari laskettelukaveria mukaan.  Kun päästiin perille, rinne oli vasta avattu, joten meno näytti sopivan rauhalliselta. Ei muuta kuin sitten monojen ym. vuokraukseen ja hissilipun ostoon. Oli muuten hissiliputkin muuttuneet sitten viime kerran. Maksullinen sirukortti piti ostaa, joten pakko jatkaa tätä harrastusta, koska samaiselle kortille voi ladata aikaa jatkossakin ja ihan missäpäin Suomea vain.

Lastenrinne skipattiin kokonaan tällä kertaa 🙂 ja siirryttiin isoista rinteistä  loivimpaan. Muutaman laskukerran jälkeen ajattelin kokeilla seuraavaa rinnettä ja vaikka aluksi tuntui hurjalta, niin kyllä se siitä. Edellisestä laskusta kuitenkin on aikaa noin 14 vuotta. Kun isoimmankin mäen hissi avattin, uteliaisuus pakotti menemään sinne. Vähän aikaa piti koota ittee mäen päällä…ja sitten oli vain pakko lähteä, ja huonostihan se lasku päättyi niinkuin toinenkin lasku. Ajattelin etten kyllä enää sinne mene, piste Mutta, yhtäkkiä huomasin että olin siellä taas. Sitten kun pääsin kaatumatta alas, niin jotenkin jäin vain koukkuun siihen ja piti muutaman kerran laskea, mutta oli se HURJAAKIN HURJEMPI, meikäläisen taidoille… Siihen mäkeen en tokaluokkalaistani päästänyt, vaikka kuinka hyvin muista laskikin. Lapset kyllä oppii ärsyttävän nopeesti….

Ompelin tänään muuten yhden tyynynpäällisenkin. Oli pakko kaivaa kaapista materiaalia tyynyihin, kun kaupasta ei löytyny. Pari vaatetta pääsi uuteen käyttöön. Tosi helpot ja simppelit päällisset, niihin ei siis kulunu juurikaan aikaa tekemiseen saatikka suunnitteluun. Toisen tein jo toissapäivänä. Tyynyt tulevat sinisävyiseen makuuhuoneeseen.  Yksi tyyny odottaa vielä kaunistajaa.

Näin ompeluun liittyen, meikäläisen silitysrauta hajosi vaihteeksi, pitäis saada uusi, silitettävää odottaa rutkasti. Kirpparilta jo metsästin, mutta ei tietenkään löytyny.

 

Tänään on muuten mun suurtakin suuremman idolin, JON BON JOVIN synttärit, mies täyttää pyöreitä, ei kyllä uskois 50-vuotiaaks. Voi sanoa samaa kuin viinistä, paranee vanhetessaan. Tosin en allekirjoita tuota viiniasiaa. Happy birthday ja good night!

Laitan tähän nyt noiden synttäreiden kunniaksi pari kuvaa. Noin pari vuotta sitten mun oli pakko saada Joni-laukku, joten marssin muistitikun kanssa liikkeeseen, jossa painettiin asiakkaan toiveesta kuvia kankaalle. Siellä sain sitten ikuistettua poikien kuvat kankaaseen ja tein sitten laukun.

kännykkätasku

kännykkätasku

joni

Itse Jon Bon Jovi

Bon Jovin klaani

Alkuperäinen suunnitelma oli kyllä aivan erilainen, mutta kuvien painamisessa oli tiettyjä

vetoketjullinen sisätasku

vetoketjullinen sisätasku

rajoituksia, joten suunnitelmat muuttuivat. Tosi kätsä tapa saada yksilöllinen asuste tai vaate, mutta aika KALLISTA, ja siksi mulla jäänyt toistaiseksi tähän yhteen kertaan. Joidenkin mielestä tää voi olla aika teinimeininkiä, mutta mitä väliä sillä! Elämä on!! Kuvausvaiheessa tuotetta on jo käytetty, ja jäljet näkyy. Kuva murtuu näköjään hiukan ajan myötä taitekohdista.