Urheilutoppi

 

urh-toppiNopsasti ommellen yksi urheilutoppi kahdesta topista. Toiseen oli tullut kissankynnestä reikä etumukseen ja toinen oli tosi huonon mallinen yläosasta.

Eli tässä yhdistettynä Lidlin ja Lindexin muotia!

Nyt tulee varmasti käytettyä enemmän tätä toppia. Nimittäin tykkään kyllä mustasta sen takia, kun se on vähän pisempi sekä väljempi malli, mutta pääntiellä kuitenkin jokin mätti. Se oli tosi avonainen ja pienensin sitä jo aiemmin, mutta silti se ei oikein istunut ja paljasti liikaa. Nyt asia on toisin. Pinkki taas sopii kasvoihini paremmin kuin musta.

Treeni-/viikonloppulaukku

Käsityölehdessä näin treenilaukun ohjeen ja ajattelin että voisin sellaisen itsekin tehdä farkuista.

jumppakassi1

Mallin otin suoraan lehdestä, mutta koska tein sen niin erilaisista materiaaleista, niin lopputulos näyttää aivan erilaiselta. Tein tämän jo ennen putkikassia, vaikka se tänne blogiin tuleekin vastanyt putkelon jälkeen. Tämä myöskin toimii matkakassina pikkumatkoilla, koska sinne mahtuu yllättävän paljon tavaraa.

 

treenilaukku1

sisään mahtuu hyvin jumppakamat

Tässä kassissa kaikki on kierrätettyä tukikangasta lukuunottamatta. Laitoin laukkuun sinisiä tilkkuja sekä mustaa, joka on peräisin isännän housuista, jotka olin joskus värjännyt vaaleista mustiksi, mutta ne olivat jääneet kaappiiin lojumaan. Suoraan etuosasta muodostuu taskuja laukun ulkopuolelle ja takataskut ovat pohjakappaleen yläosissa.  Hihnat ovat olleet käytössä urheilukassissa, jonka vetoketjut tulivat tiensä päähän. Kassi lensi muuten roskiin, mutta hihnat pelastin ja niille löytyikin melkein heti käyttöä.Vetoketju taas on irrotettu omasta vanhasta ulkoilutakistani.

DSCN1783

kukkanen kirpparilta löydetystä pitsiliinasta

Näin jälkikäteen ajattelen, että laukun sisälle olisi pitänyt laittaa vielä yksi vahvikekerros, niin se olisi tukevampi. Ja olkahihna olisi pitänyt kiinnittää vähän ylemmäksi. Jos kassissa ei ole paljoa tavaraa, niin se heiluu ärsyttävästi sitä olalla kantaessa. Eli seuraavan kerran  muokkaisin kaavan kokoa pohjakappaleen ja hihnojen kiinnityskohdan osalta. Seuraavan kerran laittaisin myös sisäpuolelle ainakin yhden taskun. Nyt olin hätäinen suunnitteluvaiheessa ja unohdin taskut kokonaan.

päälinen ja vuori

Vuori oli helppo yhdistää valmiissa muodossaan päällikappaleeseeseen ihan viimeisenä

 

Putkikassi

Nyt kun on kaikki retrojutut vähän niinkuin IN, niin sain idean tehdä putkikassin. Kooltaan tein siitä vaikkapa treenikassiksi sopivan. Tai sitten se riittäisi kooltaan esim. viikonloppureissulle otettaville kamoille.veska1Harmaan, ihoa inhottavasti kutittelevan, hiukan kimaltelevan neuleen lisäksi materiaaleina on käytetty farkkuja sekä sammareita, farkkuhameen vyötä ja erilaisia nauhoja. Neule muuten on jo useammankin kerran kierrätetty, nimittäin olen ostanut sen kirpparilta tooosi kauan sitten.

Vuorina on vanhan helmalakanan helmaa (ihan kuin uutta, koska helmaosa ei kulu käytössä) ja vahvikkeena vielä piilossa tukikangasta sekä paksua ruutukangasta, jota on myös sisätaskuissa. Hihnat jouduin tekemään osista, kun ei ollut mitään kangasta/nauhaa tarpeeksi pitkinä pätkinä. Kannettavat osuudet on leveää, huonosti venyvää kuminauhaa, joka on päällystetty turkooseilla sammareillani.  Näkyviin jääneet ompeleet olen piilotellut erilaisilla nauhoilla.

Muuten kassin materiaalit ovat kierrätettyjä, paitsi vetoketju, vuorin vahvikkeet sekä pilkullinen nauha ovat uusia ja käyttämättömiä. Sammarit pätkin shortseiksi ja lahkeen siistit kohdat pääsivät tähän tekeleeseen. Harmi etten tästäkään saa sellaista kuvaa, jossa kangasmateriaalit olisivat ennen-muodossaan.veska

Maksimekosta minimekoksi ja topiksi

Ostin  kolmisen vuotta sitten Lidlistä ihanan puuvillaisen, sinivalkoisen maksimekon spagettiolkaimilla. Jonkun kerran sitä pidin ennenkuin rupesin sitä tapani mukaan saksimaan. Syynä oli se, koska siinä oli vain pienet olkaimet, niin sitä tuli pidettyä helteellä, mutta…siinä oli kuitenkin täysimittainen helma, joka taas oli kuuma helteellä. Eli ei muuta kuin poikki! Helma muodostuu kevyesti rypytetyistä frilloista, josta kaksi alimmaista sai lähteä. Nyt mekko on juuri sopiva lämpimälle kesäpäivälle. Äskettäin olimme Kreetan auringossa lomalla ja siellä tämä oli kovassa käytössä. Kätevä nykäistä bikinien päälle rannalle lähtiessä ja muutenkin helppo helleasu.
Lidlin mekko

Ylimääräinen helma kieri vuoden verran kangaskorissa ja vihdoin tämän vuoden keväänä sain tehtyä sen vaatteen muotoon. Siitä tuli sitten kuvassakin näkyvä frillatoppi. Ainoastaan keskitakasaumasta olen vähän ommellut toppia muotoon, muuten se on ihan suoraa helmakappaletta. Keskellä edessä on sivusauma, joka on taitettu ns.napituskaitaleeksi, ettei sauma erotu. Ylin kerros on kaksinkertainen, koska siihen riitti vielä helmaa. Näin ollen sain käyttöön pientä kaitaletta vaille koko poisleikkaamani helman. Ylimmät napit on siis kiinnitetty tähän päällimmäiseen frillaan ja loput valenapituskaitaleeseen. Napeiksi etsin joitain kivoja, suht erottuvia, ehkä sinisiä, mutten löytänyt, joten tyydyin valkoisiin, suht tylsiin.

Tämä toimii myös helteellä, mutta oikeen paahtavalla saattaa olla tukala, koska on aika tiukka ja tosiaan kaksinkertainen yläosasta eikä materiaali anna periksi yhtään. Ja koska vaatteessa ei ole mitään vetoketjukiinnitystä, se ei ole ristiin menevien olkaintensa vuoksi mikään shoppailukierrokselle päälle laitettava, jos aikoo yläosia sovitella. Tosin senkin olen jo kokeillut, pariinkin kertaan etelän reissulla. En laittanut vetoketjua, koska halusin tehdä topin mahdollisimman yksinkertaisella tavalla ja nopeasti. 

Mekon muodonmuutos

sixties-mekko

ennen

 

Phototastic-25_6_2016_04b98de6-c53d-4165-b044-dd9a2eae9b43

jälkeen

Yhtäkkiä päätin, että leikkaankin poikki yhden mekon. Kyseessä on siis mekko, jolla on vähän perintöarvoakin,,, joten ei ollut ihan helppoa saksia helmaa. Mutta helmassa kuitenkin oli sellaisia likajälkiä, jotka ei välttämättä kauas helman heiluessa näy, mutta siellä kuitenkin käyttäjäänsä häiritsevät. Nyt helmakappale odottelee, josko puhtaista osioista, jotain voisi tehdä!

dscn2415

Lisäsin vielä myöhemmin pitsiä ja kangasta, koska helmasta tuli ensiksi hieman liian lyhyt

Tykkään kyseisestä retrokankaasta kovasti, mutta mekkoa käytin loppujen lopuksi tosi vähän. Ajattelin, että jospa sillä tuossa lyhyemmässä muodossa olisi enemmän käyttöä. Voi käyttää vaikka talvellakin, jonkun neuleen tai boleron kanssa. Ja nyt se sopii sekä housujen että hameen kaveriksi. Katsotaan miten käy, jääkö kaappiin vai tuleeko käyttöön.

Piparipurkki

kansi

Kanteen voi kirjoittaa purkin sisällön, varsinkin jos sen antaa lahjaksi. (anteeksi epätarkka kuva)

DSCN1369

piparipurkki

Tässä tuunattu piparipurkki. Purkkia on päässyt lämmittämään pala neulepaitaani sekä punaiset hihansuut, jotka jäivät trikoopaidan hihoja lyhennettäessä. Rusettina satiininauhaa, joka on peräisin entiseltä työpaikaltani, josta sai ostaa pikkurahalla ylimääräisiä somistustarvikkeita. Paitsi rusetin keskuskaitale on pätkä neuletakin vyötä.

 

 

Housuista kassiksi

lidl laukkuParit työfarkut tulivat tiensä päähän, mutta en niitä kuitenkaan roskiinkaan raaskinut heittää. Sain idean, ettät tekisin niistä jonkinlaisen farkkukassin. Vähän lisäsin kaapista löytyviä muunkin värisiä farkkutilkkuja tuomaan ilmettä tummansinisen kaveriksi.lidl laukku 2

Vuoriksi löytyi keltaista kangasta, joka on peräisin verhoista. Kangasta on jäänyt yli siitä, kun jouduin uudistamaan vanhoja verhoja uuden kotimme ikkunoihin. Nyt sainkin sitten loput niistä verhoista käyttöön. Yes! Aluksi en laittanut laukkuun vetoketjua, mutta sitten kuitenkin kävin vetoketjukaupoilla ja lisäsin sen laukkuun.

Palmikkotyyny

valkoista

Tässäpä lisää valkoista tyttären huoneeseen, jossa ei juuri muuta väriä valkoisen lisäksi saisi olla. Voi voi, liian steriiliä mun makuun. Mutta siis, tuo etummainen valkoinen tyyny on pika pikaa väsätty mun vanhasta kirpparilöydöstä, palmikkoneuleesta. Toiselta puolelta ompelin vain reunoja jonkin matkaa päällekkäin eli edes vetoketjua ei tarvittu.
tyyny

Samaisen neuleen hihasta tuli sopiva putki karahvin päälle.

maljakko

Kesäistä keittiöön

keittiö

Uuden keittiön värit

Uuteen kotiin muutettuamme piti alkaa miettimään uusia verhoratkaisuja, nimittäin kaikki ikkunat olivat erikokoisia kuin vanhassa asunnossa. Suurin mietintäkohde oli keittiö/ruokailutila, koska siellä on kolme erikokoista ikkunaa.

keittiötä

Oven ikkunaverho sekä verho pöydänaluskorien edessä

uusi pöytäliina

Vanhoista pöytäliinoista/verhokapasta yhdistetty uusi pöytäliina

Loppujen lopuksi päädyin verhoihin, jotka ovat olleet alunperin olohuoneessa ja myöhemmin lastenhuoneessa. Eräs osa niistä kyllä oli myös keittiössä alakappana. Satsiin siis on kuulunut verhot, pitkä kappa sekä pöytäliina.

pöytäliin läheltä

Osa saumoista päällystetty erilaisilla pitseillä

Tällä hetkellä sivuverhot ovat eniten entisellään, sillä niistä on otettu vain pituutta pois. Muuten kappaleet ovat saaneet kokea monia muodonmuutoksia. Verhojen lisäksi sitä on tällä hetkellä myös tyynynpäällisissä ja tilkkupöytäliinassa, johon olen yhdistänyt paria muuta pöytäliinaa.

kiettiön sohva ja tyynyt

Väritys on siis pääosin keltainen, turkoosi ja vihreä, valkoista unohtamatta.Sohvalle löytyi sävyyn sopiva patjanpäällys lapsuudenkodin aitasta. Ja tyynynpäälliset ompelin kangastilkuista, joita oli pöytäliinan teosta jäänyt.keittiön tyynyt

Kesämaalauksia

sohva ennen

sohva ennen

Jo viime kesänä oli tarkoitus maalata sininen puusohvamme uuteen uskoon, mutta se vaan jäi…No, nyt vihdoin ajattelin, että on pakko tehdä se. Kissa ja lapset olivat kesälomalla mummulassa, niin sitten oli maalaamiseen oiva tilaisuus. Ja säätkin suosivat suht hyvin, ajattelin nimittäin maalaamista ulkona. Tosin sohvan pari kertaa maalattuani ja sen ollessa terassilla, heräsin yöllä kauheaan sateen ropinaan. Ei muuta kuin äkkiä sängystä ylös ja sohva sisälle, ja sit takas unten maille.

pöytä ja kommuutti

pöytä ja kommuutti, maalina coloria design kalustemaali, valkoinen puolihimmeä

Innostuin niin maalaamisesta, että menin takas paikalliseen rakennusliikkeeseen ostamaan maalia. Ajattelin kuitenkin että selviän pienellä määrällä, niin jouduin ostamaan toista maalia kuin sohvaan, koska kyseistä sävyä ei voinut sekoittaa niin pientä määrää. Mutta lähes saamansävyistä valkoista löytyi myös valmiina. No, maalattuani kommuutin sinisestä valkoiseksi, rupesin maalaamaan myös pöytää. Ja sehän tarkoittaa sitä, että pikkupurkki maalia ei todellakaan riittänyt, kun yksi maalikerros ei riittänyt kumpaankaan, eli ei muuta kuin maalin ostoon mars. Pöydässä käytin tosin vielä keltaista maalia, jota oli jäänyt seinien maalauksesta.

sohva jälkeen

sohva jälkeen, maalina coloria design puolihimmeä kalustemaali, sävynä jääruusu

Nyt siis on maalattuna keittiön sohva sekä lastenhuoneen pöytä ja kaappi. Kaikki entiseltä variltään sinisiä. Papan vanhan sohvan ihan alkuperäinen väri muuten on punainen!

 

sohvan koristepääty

sohvan koristepääty

valk.sohva