Säärystimet lapselle

j säärystimetSeitsemästä veljeksestä nopeasti säärystimsäärystimetet tytölle! Tein tuollaista jonkin sortin  palmikkoa (apupuikon silmukat neuloin joka toinen kerta oikealle ja joka toinen kerta vasemmalle) sekä joustinta vuoron perään. Muutaman silmukan lisäsin oikein neulottuun raitaan noin puolessa välissä säärtä, ettei kiristä sitten pohkeesta. Ja resoria varten taas kavensin takaisin alkuperäiseen silmukkamäärään. Ala- ja yläreunassa on hiukan matkaa joustinneuletta.

Säärystimet

Tässä nämä Puro-säärystimet, jotka jo ennen joulua tein. Olivat tosi yksinkertaiset tehdä nelosen puikoilla ja lankaa kului sopivasti tasan 1 kerä/säärystin. Lankaa ei jäänyt edes näytteeksi, niin loppuun kerä meni.

Näitä säärystimiä ja pitkiä sukkia tehdessäni olen huomannut, että niiden ylä- ja säärystimissä myös alareunaan on pujotettava kuminauha, muuten eivät pysy ylhäällä.

Hassua, mutta kaksi kerääni olivat  erilailla värjätyt, tuli erilaiset raidat. Mutta ei haittaa!!

Ylipolvensukat

Nyt on sitten polku-sukat valmiina, ja lankaa jäi vielä paljon, koska yhteen sukkaan meni reilusti vajaa  kerä. Lankana siis Novitan Polku ja puikkoina kolmosen bambupuikot, jotka on aivan ihanat kun ei silmukat tippuile kesken neulomisen. Ohje löytyy Novitan lehdestä syksy 2011.

Näitä sukkia on tosi kiva pitää minihameiden tai -mekkojen kanssa, jolloin koko sukka pääsee oikeuksiinsa. Alle vain paksut legginssit tai sukkikset ja menoksi!

Sukan tekele ja lankakori

Ylipolvensukat valmistuu kovaa vauhtia. Toinen on jo jalkaterää vaille valmis, eli pisemmällä jo ollaan kuin kuvassa. Yllättävän nopeaa tehdä vaikka onkin ohut lanka ja puikot. Bambupuikot muuten toimii tässä tosi hyvin!

Tässä myös kori, jonka tein äidin matonkuteista. Nykyään nämä virkatut korit ovat aika kova juttu ja siitä idea sitten lähti…mulla on kirja Käsityön pikkujättiläinen, ja mm. siinä on ohjeita tälläisiin koreihin ja siitä otin vinkkiä silmukkamääriin, mutta en kyllä kirjaimellisesti noudattanut ohjetta. Ajattelin viedä tän sitten äidille, että saa laittaa siihen lankoja tai jotain muuta tarpeellista tavaraansa!

Synttäripäivän tuliaiset!

Tässä uusimpia käsitöitä, tosin ei omia tekosia. Nämä ovat tuliaisia kotipuolesta eli isän tekemä pikkumortteli, joka on sorvattu pihlajasta, tosi hieno. Ja äitin tekemät villikset Novitan Tico Ticosta. Langan ostin kerran itse, mutta olin ovela ja vein äitille neulottavaksi, kun lanka oli niin ohutta ja puikot ohuet, niin ajattelin etten selviä niitten kanssa.tico tico-sukat Kiitos vain äitille!

Talvinen tervehdys!

Helmikuu lähentelee loppuaan ja hienot talvisäät on tällä hetkellä, mutta en tiiä sit milloin vesisade yllättää ja tulee inhoamani loskakelit. Toivon ettei vielä vähään aikaan, että pääsee harrastamaan talvilajeja. Pari aurinkoista päivää on nyt takana ja olen lasketellut yli 10 vuoden tauon jälkeen, esikoisen seurana lastenrinteessä, toivoen että päästään loppuviikolla isoon rinteeseen, jos vaan kelit suosii. Tavallista murtsikkaakin vähän on tänään ja eilen sivakoitu. Vaan on nuo lapsukaiset niin huonoja lähtemään sinne ladulle. Mutta “kun on kalliit sukset ostettu, niin kyllä niitä pitää käyttääkin…”

Eilen sain jopa valmiiks sellaiset turkoosit pitsineuleiset, polvipituiset villasukat, jotka aloittelin kuun alussa. Oli pakko kokeilla saanko ne aikaiseksi, koska olen neulonut lähinnä vain suoraa ja joustinta yms. helppoa. Oikeastaa neulontaa en ole harrastanut vuosiin. Opiskelujen jälkeen olen varmaan tehnyt yhden neuletakin äidin värjäämistä langoista ja senkin teko kesti vissiin noin kaksi vuotta:))) En siis ole neulonut  tai virkannut, koska se on niin HIDASTA. Kunnes muutaman vuosi sitten aina syksyisin iski neulevimma ja tänä vuonna se ei lopahtanut edes joulun jälkeen niinkuin yleensä. Ehkä jossain vaiheessa teen vielä muutakin kun vain asusteita.

Tässä jokin aika sitten ompelin myös tuollaisen turkoosin ihan perus T-paidan kankaasta, jonka äiti kerran heltyi ostamaan mulle Eurokankaasta kun satuin sitä kehumaan. Tosi ihana kuosi, mutta en tiiä onko se kuitenkaan mun päällä niin ihanan näkönen… Kangasta jäi vielä, pitää kattoa mitä tekisi lopusta, ehkä jonkin toisen mallisen paidan tai topin, ken tietää..

Viime aikoina on muuten tuo TURKOOSI ollut aika vahvoilla mun värikartassani, yritän hankkia muitakin värejä, mutta aina se tietty vain vetää puoleensa:)