Jaffa-matto

Vielä yksi kotoa tuotu kudekassi “koukutettavana”. Kassi sisälsi sinisiä ja oransseja kuteita. Yhtäkkiä mattoinnostuksen saanena kyselin vähän “pikku”veljeltä, että ottaisiko hänkin maton vastaan, jos tekisin. Ei ainakaan heti ajatusta täysin tyrmännyt, niin ajattelin sitten kokeilla. Muita vaatimuksia maton suhteen ei ollut, kunhan se vaan ei olisi ruskea tai vihreä!

jaffa-matto1

Värejä miettiessäni, tuli mieleen, että hänen hushollissaan on sellainen iso Jaffa-matto. Eli siitä se ajatus sitten lähti! Tässä matossa on kuteita lakanoista verkkareihin ja farkkuihin. Vähän sekaisin venyvää ja venymätöntä. Mittaa matolle tuli 102cm 10:n koukulla pylväitä virkaten. Muutama “pallero” jäi vielä pussin pohjalle, mutta niistä ei olisi enää saanut paljon lisää mittaa mattoon, koska olivat lähinnä kerän loppuja.

jaffa-matto

Ehkä tästä saa pikkumaton johonkin eteisen nurkkaan tai vaikkapa parvekkeelle. Ainakin veli sen mukanaan vei, kun kävi meillä kyläilemässä. Ehkäpä täytyy mennä kesällä tarkastuskäynnille, että näkee onko matto käytössä vai joutunut kenties kaapin perukoille!

Harmaansävyinen trikoomatto

Julian kuteetTässä toinen pyöreä matto, joka syntyi lomalla kotivintiltä roudatuista kuteista. Mattoon valikoitui harmaita ja muita sinne suuntaan vivahtavia vaaleita sävyjä. Se oli tyttären toive, koska ne värit ovat nyt pinnalla hänen huoneessaan. Hiukan jäi vielä pussin pohjalle kuteita, mutta nyt matosta tuli justiinsa sen kokoinen pyörylä kuin huoneen lattialle mahtuu. Halkaisijaltaan matto on 125cm.Julian pyöreä matto

Kätevästi nro 10:n koukulla ja pylväillä tehtynä, ilman mitään koristereunoja tms, matto valmistui suht reippaasti. Viimeistelyssä eli kuteiden päättelyssä sitten tuhraantuukin suhteessa yllättävän paljon aikaa. Silityksellä saa vielä mahdolliset kuprut tasaiseksi.

Tässä matossa on teryleenihousuista kalsareihin ja kaikki ovat trikoota. Trikookude on huomattavasti helpompi työstettävä kuin esim. lakanasta leikattu kude. Ja lopputuloskin on tosi pehmeä. 🙂

Pyöreä raitamatto

Talvilomalla lapsuudenkodissa käydessäni kävin vintillä kaivelemassa matonkuteita. Sieltä löytyi lähes väriä kuin väriä. Itse niitä keriä olin sinne joskus yrittänyt väreittäin järjestellä. Valikoin sieltä mustat ja limet kuteet. Niitä värejä on tällä hetkellä olkkarissamme ja ajattelin, jospa niistä saisi virkattua maton sinne. lime mattoAloitin mattoa jo lomalla ja otin tekeleen mukaan kotiin ja jatkoin täällä lopvaat.h.mattopuun. Kuteita riitti sen verran, että matosta tuli halkaisijaltaan 97cm eli aika pieni olkkariin. Eli en saanutkaan siihen huoneenseen uutta mattoa.

limeAikani kyllästyneenä siihen, että matto lojui rullalla vaatehuoneessa, levitin sen sinne lattialle. Ja sielläpä sen paikka nyt saapi olla, ainakin jonkin aikaa! 🙂 Kunnes siihenkin kyllästyn. 🙂

Mini Juhannusruusu

Sieltä se uusi vuosikin taas tupsahti. OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! Toivotaan että tämä vuosi 2017 olisi blogilleni vähän rikkaampi kuin edellinen. Ja sehän tarkoittaa sitä että tämän bloggarin pitäis olla vähän, tai aika paljonkin ahkerampi käsitöiden saralla. Katsotaan miten “äijän” käy!!

Eka työ tältä vuodelta oli yhden oranssin ontelokudekerän tuhoaminen. Sitä oli jäljellä vajaa kilo ja lisää en haluaisi enäää hankkia, (kun tuo oli jo viides vyyhti, jonka olin isoa mattoa varten aiemmin hankkinut) joten piti vain katsoa, mitä tuosta määrästä tulee…pikku juhannusruusu

Pikkuruisessa yläkuvassa näkyy eka aloitus, jota tein lähes koko kerän, mutta empä ollutkaan tyytyväinen…joten purin ja aloitin uudestaan paremmalla menestyksellä. Ajattelin kokeilla, mihin asti juhannusruusun kuvioo pääsen…enkä tietenkään kovinkaan pitkälle päässyt, mutta siihen sitten päätin lopettaa, mihin lanka riitti, ilman mitään reunan viimeistelyä, joka ois tietty tehnyt tekeleestä viimeistellymmän näköisen.

Tuotoksesta tuli hiukan pieni (halk.61cm) matoksi, mutta paksu esim.pöytäliinaksi. Mutta toisaalta…kokeilin sitä arkun päälle, jo oikeastaan se istui siihen ihan hyvin.:) Paitsi…värit huoneen muun sisustuksen kanssa hiukan riitelee…

P.S Sorry kuvien epätarkkuus, koska kännykäni kamera ei ole niitä parhaita!!:(liina ja hani

Messulöydöt 2016

messuostot

Löytöjä Kädentaidot 2016-messuilta

Nyt on jo kesäkuu, mutta maaliskuussa kasaantui tämmöinen kasa tavaraa Kädentaitomessuilta mukaani. Eli siinä on parit ontelokuteet ja trikoot sekä pinkki puuvillalanka. Messuilla oli kyllä ihan älyttömästi houkutuksia. Näiden lisäksi mukaan kertyi vielä jotain syötävää. Suurin osa näistä onkin jo käytetty. Ainoastaan tuo lanka on vielä kokonaan aloittamatta, vaikka suunnitelma olikin tehdä siitä lierihattu kesälomamatkalle. Mutta, asia on niin, että matka alkaa jo tällä viikolla ja lanka vielä kerällä. Eli eipä tainnut hattu valmistua.

Trikookangasvalikoima messuilla oli aivan ihana. Nämä ostamaniovat aika kalliita kankaita, mutta laadukkaita.Messuilla tosin hinnat hiukan huokeempia. Niissä on puuvillaa ja jopa 8%elastaania, eli joustavuutta löytyy. Kankaita myytiin paloina ja nämä Disney-aiheiset lähtivät mukaani. Onneksi kelpasivat hyvin lapsille. Paidat tein ihan jollain vanhalla kaavalla, jonka kokoa vähän vaan muuntelin. Bambista tuli myös just ja just pipo pieneen päähän.disney paidat

Kuteista oli myös kiire päästä tekemään jotain. Ensin vyyhdit oli kuitenkin pestävä kutistumisen varalta ja kerittävää kerälle. Harmaan hopeinen kiiltävä kude oli Lankavan osastolla ja sen kun näin, niin se oli kyllä ihan pakko saada. Nimittäin  näin sen heti makuhuoneemme lattialla mattona. Ja oranssi eko-ontelokude korvaa vihreän kuteen, jota en ole mistään löytänyt. Nimittäin olisin halunnut kirkkaan vihreän maton keittiömme lattialle. Trikoisena ehkä voisi olla, mutta jostain olen nyt saanut päähäni, että pitää olla ontelokudetta.

hop matto

 

Aloin ekaks virkata oranssia ja teinkin melkeen kaikki kolme kerää, mutta sitten tajusin, että ei ole hyvä ja jouduin purkamaan sen melkeen kokonaan, voihan kökkö!!! Sitten meni vähäks aikaa into oranssista ja aloin tehdä hopeeta. Käytin kasin koukkua ja malliin oli otettu vinkkiä jostain netin mallista ja sovellettu sitä sitten itse. Kudetta oli pari kiloa ja sen käytin melkeen sentilleen. Vielä olisin halunnut tehdä ns. viimeistelyreunan, mutta siihen ei sitten enää ollut materiaalia.

Oranssi on myös 20 centtiä vaille valmis, mutta kude loppui…voi ei…vaikka olinkin jo muuttanut suunnitelmia viimeisten kerrosten suhteen. Tänne tulee kuva heti kun keksin ratkaisun viimeisille senteille……………………………………………………………………………………eipä siinä sitten muu auttanut kuin lähteä katsomaan, josko kangaskaupasta löytyisi kyseistä kudetta, ja huh, sitä löytyi heti, joten ei muuta kuin ostamaan sitten taas yksi kilo lisää oranssia ontelukedetta. Eli, nyt on sitten vielä vajaa kilo jäljellä! Mitäs siitä sitten tekisi??Kokonaisuudessaan mattoon siis kului kudetta n. neljä kiloa, eli eipä näiden teolla pääsisi heti rikastumaan! Ja nyt sitten tässä kuvatkin!  JEEE, vihdoin valmiina! Juhannusruusu kerkesi lattialle juhannukseksi 2016!juhannusruusu

Vihreää, valkoista ja mustaa

matto puissaTalviomalle 2015 olin asettanut tavoitteeksi tehdä  uuden maton eteiseen. Ja niin sen pääsinkin tekemään mukavasti äidin valmiiksi luomiin loimiiin. Itseleikatuista matonkuteista valitsin sävyt oviverhoihin sopiviksi. Musta, harmaa jaa valkoinen sopii hyvin Vallilan Koivikko-kuosiin.

Maton saatuani valmiiksi innostuin niin,että päätin tehdä vielä toisenkin maton, vihreäsävyisen keittiöön, kun kerta vielä aikaa oli. Siihen valitsin harmaan kaupan kuteen pääkuteenksi ja sen rinnalle vihreän erisävyjä. Matosta oli tarkoitus tulla pisempi kuin eteisen matosta, mutta puista ne irrotettuani huomasinkin, että vihreä onkin lyhyempi. Voihan kökkö! Mutta, saavutukseni oli silti noin viisi metriä mattoa muutamassa päivässä. Olin siihen ihan tyytyväinen!
matotVallilan kankaasta tein verhot oviaukkoihin tosiaan jo edellisenä kesänä.

Vähän väriä eteiseen ja näkösuojaa samalla kodinhoitohuoneeseen, joka on eteisen perällä. Samaista kangasta jäi vielä, niin siitä tein koritorniin “seinän”.eteinen ja keittiöeteinen 1

Toisellekin puolelle tein kangasseinän, vaikkei se ihan samaa sarjaa olekaan koivikon kanssa, mutta sainpahan käyttöön Nalle Puh-palan.nalle puhkoivikko

Pinkki pyöreä matto

mattoaYes, vihdoin sain aloitettua pinkin maton ja nyt se on valmiskin. Jee jee. Tässä matossa on omia ja äitin leikkaamia kuteita, ja osa on värjätty kun valmiiksi oikean sävyisiä ei tarpeeksi löytynyt. Kasa keriä tähän kului ja vielä enemmänkin olis saanut olla. Nytkin matto on ihan suht hyvän kokoinen, halkaisija 115cm, mutta jos kuteita olis ollut enemmän oisin vielä vähän jatkanut. Nyt kuteet kului ihan sentilleen, viimeisiä sai metsästää kaapeista, kun muutama kymmenen senttiä oli vielä reunaa tekemättä. Lopputulos on aika painava, kun on lähes kokonaan trikookuteista tehty.pinkki matto

Kuteet ovat sekalaisia ja se näkyy ja tuntuu matossa. Taas tuli todettua, että kaikkien pitäisi olla aina saman vahvuisia, mutta eihän se ikinä mene niin näissä ite leikatuissa. Lopputuloksesta tuli vähän kupruileva  malli, mutta kun tarpeeksi silitteli ja höyrytteli, niin kyllä se siitä oikeni. Lopputulos on ihan suht OK. Matto tulee lastenhuoneeseen, kun esikoinen on yhtäkkiä ruvennut pinkkiä toivomaan sinne, ja äitihän suostuu tytön toiveisiin. Vaikka prinsessakausi on jo ohi, niin meillä huone muuttuu vasta nyt pinkiksi, tosin vain osin tekstiilien myötä. Seiniä EI ruveta maalaamaan. Toivottavasti kelpaa lapsille. On sitten yllätyksenä valmiina huoneen lattialla, kun palailevat mummulasta kesälomareissulta 🙂

About kuukauden päivät tähän kului, siis virkkaamisosuuteen. Tosin eihän sitä joka päivä tullut tehtyä. Lähinnä telkkaria kattoessa sitä väsäsin ja välillä tekeminen jäi päälle vielä ohjelman loputtuakin. Tällainen syntyy aika nopsaan ysin virkkuukoukulla. Nyt tuli ainakin hyötykäytettyä monet lasten vaatteet, jotka ei jostain syystä ollut enää kirpparikuntoisia.pinkkiä, pinkkiä

Pyöreä matto

Tässä vielä turkoosi pyöreä matto, joka valmistui syysreissulla maalaismaisemissa vanhoista vaatteista leikatuista matonkuteista. Tämä oli eka tälläinen matto, jonka tein ja valmistui aika nopeasti. Kokoa pyöryläiselle tuli jotain 70-75cm, en muistanut mitata. Jätin sen äidille, että saa käyttää missä haluaa tai antaa eteenpäin tms.