2x Pussukka

inCollage_20191013_10063978720191027_210510

Vielä oli yksi farkun kappale jäljellä ja siitä piti saada jotain tehtyä. Mitää isoa ei tullut, mutta jotain pientä ajattelin, että pääsis lahkeista eroon! Itseltäni puuttui sellainen pieni pussukka, johon mahtuu lompsa ja kännykkä tai ehkä vielä kamera ja aurinkolasitkin, jos lompakon vaihtaa pienempään. Mutta sellainen kätevän kokoinen jollei halua mitään isoa veskaa kuljettaa mukana.

inCollage_20190904_191519924inCollage_20190905_222642563

Ekan pussukan jälkeen tuli vielä toinen vähän pienempi versio. Molempiin yhdistelin vähän muutakin. Toiseen kaapista löytyviä nauhoja ja toiseen pöytäliinaa, joka oli osittain sotkeentunut steariiniin. Vuoriksi laitoin toiseen sitä iänikuista kukkakangasta, jota on muissakin tekemissäni laukuissa, ja toiseen tuli vanhaa lakanaa. Vetoketjukin on kierrätetty, samoin kantohihnat. Tosin pitsiversioon voisi laittaa jonkun vahvemman, kun sellainen vaan löytyy. Farkkua ei nimittäin jäänyt senkään vertaa, että olisi kapean nauhan ommellut. Purjerenkaita sekä hihnan renkaitakin oli onneksi kotona valmiiksi eli vain ja ainoastaan tarranauhaa ostin pätkän toiseen pussukkaan nyt kaupasta.

Nyt olen tyytyväinen, kun sain kaikki farkut käytettyä. Alkaakin kyllä olemaan jo mitta aika täysi, kun on tullut siitä materiaalista niin paljon tehtyä. :>

Neuletakin tuunaus

20171012_104910Olen ostanut Lidlistä vuosien varrella kolme samanlaista neuletakkia, joista jokaisesta väristä olen jossain vaiheessa huomannut, että joku siinä mallissa mättää. Joten kaikki olen tuunannut.  Sininen onkin jo aiemmin päässyt tänne blogiin. Tässä tulee pinkki ja mustalle olen tehnyt saman kuin tälle, mutta siitä ei nyt ole kuvaa.photocollage_20171012162721911Neuletakit olivat niin edullisia, että niitä vähän raaski leikelläkin. Uudessa mallissa kylläkin näkyy helpommin jenkkakahvat, mutta täytyy pitää huoli ettei niitä tule liikaa. 🙂
photocollage_20171012162228597

Tuunattu asu: Farkkuhame ja trikoopaita

inCollage_20190820_074234343 (1)Eräät Lindexin farkut olin jo kerran lyhentänyt, mutta nyt olivat jo kuluneet sen verran kriittisestä kohdasta ettei kehdannut enää julkisesti käyttää. Ja kotihousuthan tiukat farkut ei oikein ole. Joten jotain niille ajattelin tehdä, koska roskiinkaan ei tietenkään raaski heittää. Kaapista löytyi muitakin farkun osia, joita hyödynsin tässä muutosprosessissa.

Hameen yläosa tuli suoraan housuista ja helmaan leikkelin suikaleita useimmista eri farkuista. Leikkasin noin suurinpiirtein lantion ympäryyden mitalta alaspäin hiukan viistoittuvia kaitaleita. Ihan eitietenkään ensileikkuulla kaikki ollut sopivia vaan piti hiukan vielä purkaa ja muokkailla sovittamalla lopputulosta päällä, että helmaosa näyttää järkevältä. Mahdollisimman helpolla halusin kuitenkin päästä ja leikkasin kaiki kaitaleet niin että alareunassa oli valmiiksi käänne eli helmaa ei tarvinnut olleenkaan päärmätä.

20190814_125650Samaan syssyyn tämän hameen kanssa lyhensin erään Lidlin trikoomekon paidaksi, joka sopii juuri tämän hameen kanssa ja nyt sitäkin on helpompi käyttää. Tässä viimisessä kuvassa valitettavasti värit vähän valehtelee. Ulkona jotenkin valaistui värit liian kirkkaaksi ja yritin niitä muokkailla, mutta eivät siltikään näytä aidoilta. Sävyt ovat tosiaan enemmän harmaanmustia kuin sinisiä.inCollage_20190818_173714745

Paita ja Shortsit

photocollage_2018821131131288Tähän väliin eräs simppeli kesäinen tuunaus, joka on odottanut tänne päivitystä jo iät ja ajat. Tässä Lidlin t-paita ja eräs itsetehty toppi, mitkä molemmat vähällä käytöllä jostain kumman syystä. Mutta kun topista teki leveän resorin paitaan, niin paljon parempi tuli. Nyt se sopii sekä housujen että hameen kanssa.photocollage_201882113930641 (1) Shortsit on myös Lidlistä ostetuista, lahkeesta tahriintuneista strech-farkkulegginsseistä lyhennetyt. Valitettavasti niistä vaan ei tullut otettu ennen-kuvaa. Olivat muuten oikein hyvät etelän kuumassa aurigossa jonkun pikkutopin kanssa. Vähän kyllä tuli tyttäreltä palautetta niiden niukkuudesta, mutta siellä kuumuudessa ei paljoa ajatellut onko nuoret vai vanhat jalat, jotka paljastan, kunhan vaan ei ole kuuma, vaatteiden puolesta. 🙂photocollage_2018821132136345

Kesäkassi

Kankaiden tuhlausvimma kun iskee, niin pitää pian saada jotain väsättyä. Tätä kukkaista mekkokangasta oli vielä jäljellä kunnon kokoinen pala ja siitä tuli sopivan kokoinen kauppa-/kesäkassi. Vuoriksi laitoin sekä farkku- että kaksinkertasta lakanakangasta, molemmat uusiokäytössä jo. Kukkakangas on hiukan joustava ja ehkäpä liian ohut kauppakassiksi, joten sisus oli hyvä  tehdä vahvaksi, että se kestää maitopurkkienkin kantamisen. Päälle vielä laitoin ilmettä antamaan farkkujen takataskut ja pilkullisen nauhan peittämään kankaiden jatkoskohdan. Kantohihnoina on nelinkertaista farkkua. Ja ne ovat sen verran pitkät, että pystyy olallakin kantamaan. Sisälle tuli vielä pikkutasku vaikkapa avaimia varten.

inCollage_20190430_055508721

Periaatteessa kassia voisi käyttää molemmin päin, mutta itse kyllä tykkään kukkapuolesta enemmän. Tää on kyllä ihan lempparikassi nyt, mutta ihan liian vähällä käytöllä, koska sitä ei voi kirjavuutensa vuoksi yhdistää joka asuun.

 

Tunikamekko

Nyt olen kerrassaan hullaantunut kaikenlaisiin kuviollisiin ja värikkäisiin kuoseihin. Erityisesti Ommellisen mallistosta löytyy aina jotain ihanaa. Ja yksi ihana tulikin ostettua kädentaitomessuilta vähän aikaa sitten.20190408_133242 (1)

Kyseessä on siis Kukkia ja Keijuja-kuosi, jota Ommellinen myy. https://ommellinen.fi/collections/kankaat/products/digitrikoo-kukkia-ja-keijuja-sininen Se on ihanan joustavaa ja pehmeää luomutrikoota, jossa 95% puuvillaa ja 5% elastaania. Ja samalla mukaan lähti myöskin pari herkullisen väristä trikoopötköä sekä resori.

Ajatuksissa oli tehdä mekko tai tunika itselle, niin tämä nyt sitten varmaan on tunikamekko, koska en osaa päättää kumpaa se enemmän on.inCollage_20190407_220523344

Käytin raglanhihaisen puseron kaavaa pohjana, mutta sitä piti tietenkin pidentää ja leventää helmasta, jotta väljyyttä tulisi tarpeeksi, koska halusin nimenomaan sellaisen vaatteen, joka ei purista eikä kiristä ja on rento päällä, eikä jokainen makkara erotu. Hihoihin laitoin pitkät pinkit resorit. Ja koska kuviollinen  ei riittänytkään koko mekkoon, niin sitten oli pakko ottaa avuksi pinkki trikoo, josta alunperin olin kylläkin ajatellut legginssejä. Messuilla näin jollain osastolla eräässä vaatteessa ison lörppökauluksen ja se näytti kivalta, joten ajattelin kokeilla sellaista sitten tähänkin. Yksinkertainen malli, mutta tein kuitenkin varmuuden vuoksi sovituskankaasta malliversion, sillä oikeaa kangasta ei ollut tuhlattavaksi. Oli hankalaa päättää kumpaa väriä laitan kauluksen päällipuoleksi,  mutta lopulta päädyin kuviolliseen, koska se vaan on niin ihanaa, etten halua piilottaa sitä yhtään. Sen verran tiukille kylläkin meni, että kauluksen kuviopuoli piti kasata neljästä kappaleesta, mutta onneksi saumat jäävät hyvin piiloon.

 

Pinkkiä ei riittänyt legginsseihin, mutta petroolin värisestä trikoosta sain sellaiset tehtyä, ja ne kyllä sopivat mekon kanssa hyvin. Sitä oli tasan yksi metri, joten se ei riittänyt legginsseiksi normaaliin langansuuntaan, mutta toisin päin riitti ja onkin jalassa aivan ihanan joustavaa niin.  Yksivärisiä trikoita jäi vielä sen verran jäljelle, että niistä voisi tehdä pipoja tms., mutta kukkakangas kyllä kului lähes viimeistä tilkkua myöten. Ja mekon kanssa sopii muuten tosi hyvin myös vaaleansiniset farkkulegginssit!inCollage_20190407_185138802

Kaulus muuntautuu moneksi ja se onkin mielestäni sellainen katseenvangitsija. Vähän kyllä mietin että tulikohan lopputuloksesta liian tätimäinen, mutta toisaalta, mitä sen väliä, koska mukava se ainakin on päällä. 🙂

 

Donitseja ym…

Kaivoin kangaskoreistani kaikki mahdolliset trikootilkut, joista ei enää mitään isompaa saanut aikaiseksi, mutta jotain pientä kyläkin. Pari tilkkua loppujen lopuksi hylkäsin, mutta kaiki muut leikkelin joko donitseiksi tai pannoiksi ja parista isommasta palasta tuli pipo.

inCollage_20190305_183254725

Nyt olis sitten aika iso pino hiusjuttuja, enkä taida kyllä niin paljoa itse tarvita, mutta ompahan ainakin tilkut käytetty. 🙂 Näissä on käytetty juuri edelläkin mainittuja Ommellisen kankaita sekä monia muita trikookankaita, mitä on ompeluksista jäänyt yli. Nyt siis kaapista ei enää löydy yhtään pikkutilkkuja.

inCollage_20190305_220407968

Kaivoin esiin myös jo aiemmin tekemiäni donitseja ja laitoin ne tuohon yläolevaan kuvaan myös. Tuo kasahan muistuttaa jo teiniaikojeni donitsivalikoimaa! 🙂

inCollage_20190308_175523134

Trikoopaitoja

Ommelliselta löytyi vielä muutakin. Jotenkin siellä vaan kaikki on niin houkuttelevan värisiä ja laadultaan laadukkaan tuntuisia, että mieli tekee vähän hamstarata. Ja kyllähän siinä kannattaa suomalaista, kuosit nimittäin on kotimaista suunnittelua ja yritys työllistää monia Keski-Suomalaisia työntekijöitä.

Ostin siis lisäksi vielä parit iloisen väriset trikoot ja mustaa resoria. Näissä tosin osat resorit on muualta ostettuja, koska menekki olikin suurempi…inCollage_20190210_083350376

Aluksi ajattelin että yksivärisistä tekisin lengginssejä, mutta toisin kävi! Nyt on pelkkiä yläosia! Ja kaikki tuli itselle, nimittäin jälkikasvu ei ollut yhtään innostunut väreistä, eikä yleensäkään itsetehdystä… 🙁inCollage_20190127_185537308

Tässä puserossa tein pienen mokan. Oli tarkoitus tehdä sellainen pitkä, joka sopii hyvin legginssien kanssa, mutta tein kuitenkin liian lyhyen, niinkuin kuvasta näkyy. Mutta tavallisten housujen ja hameenkin kanssa passaa hyvin. Korkeasta kauluksesta innostuin myöskin Ommellisten mallien innoittamana. Se on helppo toteuttaa ompelemalla ihan suora putki ja hiukan suurentamalla kaavan alkuperäistä pääntietä. Olen myös nyt aivan hullaantunut noihin leveisiin resoreihin hihoissa. Helmassa niitä olen jo ennenkin käyttänyt.inCollage_20190127_215233741

Olen myös ihastunut keltaiseen väriin. Keltaisen sävythän ovat kyllä tämän kevään ja kesän 2019 muotivärejä! Ja jotenkin venepääntiekin on alkanut taas miellyttämään. Viimeksi tämmöistä muotia on tullut käytettyä silloin teiniaikoina!  Tulispas äkkiä kesä, niin pääsisin käyttämään uutta keltaista. Tosin tuosta topista kyllä tein liian tiukan, 🙁 sopisi paremmin hiukan kapeammalle käyttäjälle. Huom: näiden kuvien legginssit myöskin Ommellisen kankaita!  https://ommellinen.fi/inCollage_20190127_190336803

Tässä vielä kauluksen monet muodot!

Lepakkohihainen pusero

Keski-Suomessa sijaitsee eräs houkutteleva myymälä, nimittäin Ommellinen. https://ommellinen.fi/ 

Olen haaveillut pitkään siellä käymistä ja vihdoin eräällä reissullani siellä pääsin poikkeamaan. Ja kerran kun sinne pääsi, niin eihän sieltä tyhjin käsin malttanut pois lähteä. Jämäkorin hopeiset kukat kiinnittivät heti huomioni! Taisin saada vihon viimeisen palan iiihhanaa kangasta! Ja seuraavissa postauksissa on muuten muista sieltä ostamistani materiaaliaaleista valmistuneita tuotoksia.

Siirtymällä seuraavaan osoitteeseen näet valtavasti muita ihania Babushka Roses-kuoseja! https://www.google.fi/search?q=babushka+roses&tbm=isch&source=hp&sa=X&ved=2ahUKEwiSzbmNqOXgAhXqpIsKHaL2DPEQsAR6BAgFEAE

inCollage_20190109_204631280

Kangasta oli juuri sen verran että siitä sai haaveilemani lepakkohihaisen puseron leveillä resoreilla. Niin puseroon kuin pantaankin, joka tuli vielä jämäkankaasta, sain idean Ommellisen omasta mallistosta. Eli inspiroiva yritys on kyseessä!:) Ja vielä pariin donitsiinkin kangas riitti! Tälläinen pusero sopii sekä housujen että hameen kanssa hyvin. Mielestäni se sopii mm. hopeakimalteisen kapean hameeni kanssa hyvin yhteen.

inCollage_20190203_214743450inCollage_20190306_095128882

Täytyy sanoa, että hamstraamisesta on joskus hyötyä. Arkistoistani nimittäin löytyy peruskoulun käsitöiden kaava-arkit (ja kirjatkin taitaa jossain olla:)). Huomasin että eräässä on peruskimonon ja raglanhihaisen collegen kaavat, joten niitä voi hyvin hyödyntää tälläisiin perusvaatteisiin. Eli tässä lepakkopuserossa on tuon kimonon pohja. Vain hihoja ja helmaa lyhentämällä sekä pääntietä ja olkapäitä hiukan muokkaamalla, sekä tietenkin lisäämällä resorit siitä tuli se mikä tuli! 🙂

inCollage_20190226_080352434

 

Hupusta kaulukseksi

hupusta kaulusTälläisen pikkujobin sain kaveriltani, tai oikeastaan kaverin tyttäreltä. 🙂 Eli hänellä oli uusi huppari, jonka huppu oli liian raskas eikä oikein istunut kantajansa päälle. Joten, sille pitäisi tehdä jotain. Ja toiveena oli sellainen korkea kaulus. Lupasin sitten jotain yrittää väsätä. 

Ajattelin, että teen sellaisen, jonka saa käyttämällä lähinnä vain hupusta saatavaa materiaalia. Siinä tapauksessa ei siis saa mitään jättimäisen korkeaa kaulusta, mutta kuitenkin ihan tukevan version. 20181022_155421Hupun nyöri haluttiin käyttöön, eli sen vuoksi ostin uudet purjerenkaat, koska vanhojen paikat eivät enää käyneet. Vanhat on peitetty samasta kankaasta tehdyllä pienellä rusetilla. Eli renkaat sekä pikkupala tukikangasta ja oikean väristä lankaa hankin, mutta muuten selvisin hupulla. 🙂

Toivottavasti omistaja on tyytyväinen!

…………ja olihan hän. Huh!