BLOGGAILUA

Ajattelin ruveta pitämään tätä blogia ihan “huvin vuoks ja urheilun kannalta”. Lähinnä siis vain itseäni varten, että saan tänne muistiin kaikkia juttuja, joita tulee tehtyä vuosien varrella. Mutta jos joku muu haluaa ja viitsii lukea tai katsoa, niin siitä vain.

En siis halua mitenkään retostella, mitä osaan tehdä, ja niikuin otsikossakin sanotaan, työt ovat varsin simppeleitä, joten retosteluun ei ole aihetta. Ainakaan aika eikä viitseliäisyys riitä tekemään napinläpitaskunäpertelyjä tms. Ja kyllä se taitokin vuosien varrella unohtuu.

Jossain törmäsin sellaiseen, että käsityöblogien pitäjiä kuviteltiin köyhiksi!  Ja kyllähän se monesti voi pitääkin paikkaansa, ainakin meikäläisen kohdalla se on harvinaisen totta. Mutta tiedoksi vaan että tuskin moni tekee sen takia käsitöitä, että saa vaatteet ym. halvemmalla. Jos niin luulee, niin pian on entistä köyhempi. Yleensä selviää pienemmällä rahalla ostamalla vaatteet kaupasta. Tunnenkin monesti huonoa omaatuntoa siitä, että tuhlaan rahaa kaikenmaailman kankaisiin ja varsinkin lankoihin, vaikkei olisi pakko. Tosin en ikinä osta niitä kalleimpia ja välillä harrastan nykyään niin muodikasta tuunausta, niin ei sitten tuntuisi niin pahalta!!

Kirjoittelen tähän  kaikkee muutakin kuin vain käsitöihin liittyvää, mitä milloinkin mieleen tulee, mutta lähinnä kaikkea kivaa ja positiivista. Ja välillä voi olla muutakin kuin käsitöiden kuvia, ettei käy liian yksitoikkoiseksi. Kissafani kun olen, niin karvaisia kavereita voi täältä välillä löytyä. Miauu

Ja jos jonkun mielestä tälläinen on turhaa, niin sittenhän tätä ei tarvitse lukea!!

 

This entry was posted in Muut.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *