Pyykkipoikapussi

vanha pyykkipoikapussi

uusi pussi takaa

uusi pussi edestä

Viimeisin tuotos on uusi pussukka pyykkipojille. Vanha oli jo niin kauhean haalistunut ja muutenkin aivan järkyttävästä kankaasta tehty, että se sai nyt väistyä uuden tieltä. Uuteen pussiin käytin vain kangaskaappini sisältöä, kun sieltä niitä tilkkuja kerran löytyy. Lopputulos oli ehkä vähän merihenkinen, vaikken itse sellainen olekaan.

Kukkakangas, jota siinä käytin, on jo uusiokäytössä. Entisessä elämässä kukat koristivat mieheni mummin verhoissa. Aikaisemmin verhoista on jo syntynyt vauvalle pussilakana, petaripussi sekä pari tyynyliinaa, ja hyvin palvelivat meillä. Ovat nyt jo taas uusilla omistajilla. Ainiin, ja solmiamisnauhana on vyö eräistä housuista, joissa minulla ei sillä ollut käyttöä. Toimii hyvin tässä!

Bambua!

Nyt on muuten vihdoin siinä paikallisessa lankakaupassa sitten käyty, ja tässä näkyy mitä sieltä lähti mukaan! Paitsi että kuvassa olevat puikot olivat jo ennestään omistuksessani. Oli  muuten ihana kauppa, siellä viihtyis hiplailemassa pitempäänkin. Oon sen verran shoppailijaluonne, että oisin voinut sieltäkin vaikka mitä ottaa mukaani, tai ostaa… Toivottavasti putiikilla on kannatusta, että pysyy pystyssä.