Tukholman tuliaiset

Tämä kevät ja kesä on ollut varsin onnistunut matkailun saralla, nimittäin olen päässyt käymään kolme kertaa Suomen ulkopuolella. Siis todella epätavallista meikäläiselle! Ja uskomatonta kyllä, mutta matkailuinnostukseni ei ole yhtään hiipunut vaan voisin kyllä taas lähteä johonkin…:)  

Tallinnassa tosiaan oli tarkoitus käydä läpi tiety kaupat, jotka löytyvät kaikki samalta suunnalta. Koska aika oli rajallinen, muualle ei enää keretty. Eli paikat olivat Karnaluks https://shop.kl24.ee/, Kangadzungel XXL http://www.kangadzungel.ee/e-kauppa sekä Abakhan Fabrics http://www.abakhan.ee/ No, näissä sitten vierähtikin loppujen lopuksi sen verran aikaa, että muut tallinnan kaupat jäivät sitten ihan pikakatsannalle! Mitään kankaita en löytäny mukaano, vaikka oli hyvin selvät sävelet, mitä haluan ostaa. Sellaisia siis ei vain ollut. Mutta Karnaluksista löysin kaikkee pientä kivaa, muutamat bambulangat ja oranssin ontelokuteen. Hinnat olivat kohdillaan, vairsinkin langoissa. Taisivat olla noin puolet Suomen hinnoista! Valitettavasti en tajunnut ottaa kuvaa ostosläjästäni.

Kreetan reissulla näin Hanian keskustassa yhden lanka- sekä yhden kangaskaupan, joissa uteliaisuuttani pyörähdin, mutta aika pian ne oli nähty. Netistä en juurikaan löytänyt infoa Kreetan kangaskaupoista, joten ei ollut mitään osoitetta tiedossa, johon suunnistaa.

WP_20160731_21_38_26_Pro

Tukholman kauppavalikoimaan tutustuin etukäteen netissä. Kun matkassa ei ollut muita käsityöintoilijoita mun lisäks, niin päätin että käyn vain yhdessä liikkeessä, Ohlssons Tygerissä http://www.ohlssonstyger.se/, joka on suht keskeisellä sijainnilla. Juu, ja siellä sitten kävinkin. Sisääntulokerroksessa oli vain sisustuskankaita, joten siirryin heti alakertaan. Siellä oli sekä pakalla että paloina kankaita. Hinnat olivat ehkä hiukan huokeammat kuin meillä ja alennuksiakin oli sopivasti. No, etsimiäni ruusukankaita en sieltäkään löytänyt, mutta jotain silti tarttui mukaan. Ja nyt ajattelen, että ostinkohan liikaa, mutta kun ajattelin, ettei sitten ainakaan lopu kesken. Munhan ei oikeesti pitäis ostaa kangasta vaan varastoon, mutta ostin nyt sitten kuitenkin…

WP_20160731_21_39_31_Pro

Laadukkaita trikoita -30% sekä palakorista joustava puuvillakangas http://www.ohlssonstyger.se/

Päivitystä

Heissan vaan!!

Kyllä on mennyt laiskaksi tää mun bloggailu, sorry sorry kaaheesti! Käsitöitä on kyllä tullut tehtyä, enemmän tai vähemmän, vähän kausiluontoisesti,  mutta päivitykset tänne tulee aika viiveellä, ja joitain pikkujuttuja on vieläkin tulematta vaikka tuotteet on tehty. Olen myös tehnyt jonkin verran erilaisia korjausjuttuja eli housun lyhennyksiä yms. mutta niitä nyt en tänne ole laittanut erikseen, kun ei isompiakan juttuja tahdo tulla laitettua ajallaan. Täytyisi kyllä petrata asiassa, koska jos joku tätä lukee, niin olisi edes vähän mielenkiintoisempaa.

Nyt on ollut vähän taukoa ompelusta ja koneet on lähes käyttämättömänä olleet pöydän koristeena, kun en niitä korjannut pois, siltä varalta jos vielä teenkin jotain. Kesäisin tulee aina sellainen aika, ettei oikein käsityöt, ainakaan ompelu ole ajankohtaisia. Ulkona viihtyy paljon paremmin! Miehen kaukalopallohousut taisin viimeksi korjata ennen taukoilua, mutta ihan nyt viime päivinä olen kyllä lyhentänyt pari omaa toppiani. Ja sellainen pieni ompeluinnon poikanen taas iskikin, että jospa alkaisi jotain tekemään. Farkkua esim. olisi vielä kangaskorin täytteenä. Toisaalta olis tässä mustikanpoiminta päivänpolttavampi aihe ja siivotakin pitäis, ja vielä muutama matto pestä ennen loman alkua…

WP_20160629_08_30_07_Pro

Alkukesän Kreetan-reissulla aikaansaatuja tiskirätin alkuja. Langat ostettu keväällä Tallinnasta Karnaluksista ja tuntuvat riittävän todella moneen rättiin. https://shop.kl24.ee/

Tässäpä kuva räteistä, jotka tuossa ylemmässä kuvassa ovat tekovaiheessa! Lankaa jäi vielä!rätit

Joulukranssi

kranssiJoulukranssi valmiiseen kranssipohjaan syntyi helposti pitsistä ja neuletakin vyöstä. Rusetti vielä neulepuseron jämistä ja kuusenkoristekellot roikkumaan.

Fleecekranssi

kranssi terassilla

Pannuhuoneestamme löytyi vänkyrä kranssipohja ja joulukoristeistani pitkät pätkät fleecestä leikattua nauhaa. Joskus olin leikannut ne joulukuusen koristeiksi, mutta jotenkin ne vaan ei miellyttänyt enää siinä tarkoituksessa.

Viime vuonna jo koristelin sillä ulkokranssia, sellaista tosi isoa. Nyt ajattelin kokeilla sitä tuohon vänkyrään kranssiin, joka entisten asukkaiden jäljiltä täältä löytyi. Kun sen oikein tiiviisti kiersi, niin sain kulutettua kaikki fleecet kranssiin.

fleecekranssi

valmis kranssi

DSCN1373

tarvikkeet

DSCN0136

kranssi joululta 2014

 

Piparipurkki

kansi

Kanteen voi kirjoittaa purkin sisällön, varsinkin jos sen antaa lahjaksi. (anteeksi epätarkka kuva)

DSCN1369

piparipurkki

Tässä tuunattu piparipurkki. Purkkia on päässyt lämmittämään pala neulepaitaani sekä punaiset hihansuut, jotka jäivät trikoopaidan hihoja lyhennettäessä. Rusettina satiininauhaa, joka on peräisin entiseltä työpaikaltani, josta sai ostaa pikkurahalla ylimääräisiä somistustarvikkeita. Paitsi rusetin keskuskaitale on pätkä neuletakin vyötä.

 

 

Joululiina kertaa kaksi

DSCN1410

Tässä pari joululiinaa vaikkapa leipäkoriin. Toinen tosin löysi paikkansa kommuutin päältä, vaikka sen johonkin astiaan alunperin meinasin.

DSCN1425

Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä ettei kannata heittää mitään roskiin. Vihreä rimpsu jäi kaitaliinoista, joita lyhensin hiukan. Suikaleet tuli käytettyä lähes kokonaan. Pieni pätkä jäi, ja sen liimasin erään purkin reunaan. Rimpsun saa kätevästi rypytettyä saumurilla eli ei tarvitse pelata tavallisen koneen ja rypytyslankojen kanssa. Joten kun sattuu olemaan valmiina jokin ympyrän malli, niin nämä liinat ovat tosi nopeatekoisia.

DSCN1432

Vilperin muistolle!

Mitä kissafaniuteen tulee, niin nyt tämä kissafani onkin aivan kissaton :(. Eilen jouduttiin luopumaan toisestakin karvaisesta kaverista reilun 13 vuoden iässä. viliTässä vielä muutama kuva Vilperin muistolle.WP_20150608_13_01_12_Provilperi

Vihreää, valkoista ja mustaa

matto puissaTalviomalle 2015 olin asettanut tavoitteeksi tehdä  uuden maton eteiseen. Ja niin sen pääsinkin tekemään mukavasti äidin valmiiksi luomiin loimiiin. Itseleikatuista matonkuteista valitsin sävyt oviverhoihin sopiviksi. Musta, harmaa jaa valkoinen sopii hyvin Vallilan Koivikko-kuosiin.

Maton saatuani valmiiksi innostuin niin,että päätin tehdä vielä toisenkin maton, vihreäsävyisen keittiöön, kun kerta vielä aikaa oli. Siihen valitsin harmaan kaupan kuteen pääkuteenksi ja sen rinnalle vihreän erisävyjä. Matosta oli tarkoitus tulla pisempi kuin eteisen matosta, mutta puista ne irrotettuani huomasinkin, että vihreä onkin lyhyempi. Voihan kökkö! Mutta, saavutukseni oli silti noin viisi metriä mattoa muutamassa päivässä. Olin siihen ihan tyytyväinen!
matotVallilan kankaasta tein verhot oviaukkoihin tosiaan jo edellisenä kesänä.

Vähän väriä eteiseen ja näkösuojaa samalla kodinhoitohuoneeseen, joka on eteisen perällä. Samaista kangasta jäi vielä, niin siitä tein koritorniin “seinän”.eteinen ja keittiöeteinen 1

Toisellekin puolelle tein kangasseinän, vaikkei se ihan samaa sarjaa olekaan koivikon kanssa, mutta sainpahan käyttöön Nalle Puh-palan.nalle puhkoivikko

Kesäistä keittiöön

keittiö

Uuden keittiön värit

Uuteen kotiin muutettuamme piti alkaa miettimään uusia verhoratkaisuja, nimittäin kaikki ikkunat olivat erikokoisia kuin vanhassa asunnossa. Suurin mietintäkohde oli keittiö/ruokailutila, koska siellä on kolme erikokoista ikkunaa.

keittiötä

Oven ikkunaverho sekä verho pöydänaluskorien edessä

uusi pöytäliina

Vanhoista pöytäliinoista/verhokapasta yhdistetty uusi pöytäliina

Loppujen lopuksi päädyin verhoihin, jotka ovat olleet alunperin olohuoneessa ja myöhemmin lastenhuoneessa. Eräs osa niistä kyllä oli myös keittiössä alakappana. Satsiin siis on kuulunut verhot, pitkä kappa sekä pöytäliina.

pöytäliin läheltä

Osa saumoista päällystetty erilaisilla pitseillä

Tällä hetkellä sivuverhot ovat eniten entisellään, sillä niistä on otettu vain pituutta pois. Muuten kappaleet ovat saaneet kokea monia muodonmuutoksia. Verhojen lisäksi sitä on tällä hetkellä myös tyynynpäällisissä ja tilkkupöytäliinassa, johon olen yhdistänyt paria muuta pöytäliinaa.

kiettiön sohva ja tyynyt

Väritys on siis pääosin keltainen, turkoosi ja vihreä, valkoista unohtamatta.Sohvalle löytyi sävyyn sopiva patjanpäällys lapsuudenkodin aitasta. Ja tyynynpäälliset ompelin kangastilkuista, joita oli pöytäliinan teosta jäänyt.keittiön tyynyt

Ompelupöydän suojaverho

ompelupöytäTässä tällanen tosi simppeli ompelus.  Muutettiin noin vuosi sitten ja en saanutkaan enää ompelupöytääni “piiloon” kodinhoitohuoneeseen. Ainut sopiva paikka sille löytyi ns. aulasta talon keskeltä. Eli paikasta josta on läpikulku joka suuntaan. Koska pöytä on niin keskeisellä sijainnilla, niin siihen oli pakko kehittää jotain suojakangasta, ettei näyttäisi tyhmältä töröttäjältä metallijalkoineen. Pitkään mieltin, millaisen kankaan siihen keksin, mutta loppujen lopuksi laitoin kaapista jo valmiiksi löytyvän kankaan , jonka olin joskus ostanut Kodin Ykkösestä palana vain siksi että oli niin hieno. No tulipahan sekin nyt käyttöön. Väriltään se sopii just hyvin tuohon tilaan.

Pöydän alle,verhon taakse kätkeytyvät hyvin jakkarat ja ompelukoneet silloin, kun ompelukset ei ole ajankohtaisia!