Kasvomaskit

inCollage_20201219_201247826Hyvää Uutta vuotta 2021 ja erityisesti parempaa vuotta. Lähes koko 2020 on kyllä on ollut niin erikoinen aikakausi ettei toista. Ja valitettavasti sama meininki tuntuu jatkuvan. Taitaa kaikki olla jo kyllästyneitä koko koronaan. Mutta ilman sitä olisi tämäkin päivitys jäänyt tekemättä. Eli siinä vaiheessa, kun maskipakko iski työpaikalleni, innostuinkin väsäämään pari kissamaskia. Kerran tein pikkuverhon yhden hyllyn reunaan, mutta nyt kun ei enää hyllyä ole, verhon pätkä jouti muuhun käyttöön. Myöhemmin tein jämistä kolme muutakin maskia.

inCollage_20201219_203647448Kaikki muut paitsi kukkaversion tein laskostetulla suorakaiteen muotoisella mallilla. Se osoittautui kaikkein parhaimmaksi joka materiaalista. Yksi kissa- sekä kukkamaski ovat trikoota, muut puuvillasekoitekangasta.
inCollage_20201220_082259639
Jouluviikon tonttuilin töissä punaisella maskilla. Tonttulakki ei tosin ollut päässä. Aatonaattona kylläkin poronsarvet. 🙂 Sen verran täytyy joulumieltä aina olla!!